Äiti ja lapset tutustuvat Labra-näyttelyyn.

Kuva Johannes Romppanen.

A&DO Labran avoimet yleisöopastukset Lahdessa

Ajankohta: Lauantaisin 30.8.-30.9. klo 11–12

A&DO Labra on kahden kontin ympärille rakentuva kiertävä oppimisympäristö ja näyttely, joka kutsuu tutkimaan omaa lähiympäristöä suunnittelijan silmin. Näyttely kertoo muotoilusta ja arkkitehtuurista kiehtovin kuvin ja esinein.

Ensimmäisessä kontissa hyvää lähiympäristöä tutkitaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kokoelmaesineiden kautta.

Toinen kontti nostaa esille lahtelaista suunnitteluosaamista. Paikalliset esimerkit on valittu yhdessä keväällä 2022 avautuvan Malvan sekä Lahden nykyisten neljäsluokkalaisten kanssa.

SAAPUMINEN
Labran näyttelykontit sijaitsevat Malski Keskuksen takana olevalta sisäpihalta, Mattsonin aukiolta. Saapuminen Malski Keskukseen.

OSALLISTUMINEN
Kävelykierros on suomenkielinen. Osallistuminen on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoittautumista. Kierroksille otetaan maksimissaan 10 osallistujaa. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

KORONATURVALLISUUS
Osallistuthan tilaisuuteen ainoastaan täysin terveenä. Opastus tapahtuu katetussa ulkotilassa. Turvallisen kierroksen varmistamiseksi edellytämme kaikilta 12 vuotta täyttäneiltä kävijöiltämme kasvomaskin tai visiirin käyttöä. Myös henkilökuntamme käyttää maskia. Opastuksen aikana huolehdimme riittävistä yli 2 metrin etäisyyden turvaväleistä. Seuraamme valtioneuvoston ajankohtaista ohjeistusta koronaturvallisuuteen liittyen ja tiedotamme mahdollisista muutoksista.

LISÄTIETOJA:

Marja-Kristiina Mäkinen
Tuotantokoordinaattori | Production Coordinator
Designmuseo | Design Museum Helsinki

+358(0)408210973