Lapsi ryhmä tutustuu A&DO Labra näyttelyyn.

Kuva: Risto Musta

A&DO Labra tavoitti 1250 neljäsluokkalaista Lahdessa!

A&DO Labra, muotoilusta ja arkkitehtuurista kertova oppimisympäristö ja näyttely, aloitti elokuussa valtakunnallisen kiertomatkansa Lahdesta. Yhteistyötä tehtiin tiiviisti Lahden kaupungin perusopetuksen kulttuuriohjelman kanssa. Kuukauden aikana konteilla vierailivatkin kaikki Lahden neljännet luokat: yhteensä 1250 oppilasta ja 98 opettajaa!

Kahteen merikonttiin rakennettu A&DO Labra -näyttely esittelee Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon kokoelmista valittujen esineiden lisäksi esimerkkejä paikallisesta muotoilusta ja arkkitehtuurista. Lahdessa koululaiset äänestivät näyttelyyn valittavan arkkitehtuurikohteen. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Lahden kartano eli Lahden historiallinen museo. Myös tulevan Lahden visuaalisten taiteiden museon Malvan kokoelmiin päästiin kurkistamaan ennen kevään 2022 avajaisia.

A&DO Labrassa oppilaat tutustuvat arkkitehtien ja muotoilijoiden työhön kokemuksellisessa ja leikkisässä ympäristössä. Hyvää ja kestävää lähiympäristöä käsitteleviin kysymyksiin perehdytään paikallisten oppaiden kanssa yhdessä pohtien ja ihmetellen. Kuvakoosteemme myötä pääset jakamaan innostuneiden kävijöiden näyttelykokemuksen.

Miten mukavaa, että olet siinä! Juuri sinut halusimme tavata. Käy sisään!

Kontteihin rakennettu A&DO Labra -näyttely aukiolla.

Minkälainen sinun lähiympäristösi on? Minkälaisessa talossa asut?

Opas kertoo kuvasta lapsiryhmälle A&DO Labra näyttelyssä.

Minkälaista on arkkitehdin työ? Entä muotoilijan?

Mikä suunnittelijan työssä on tärkeintä?

Opas kertoo kuvasta lapsiryhmälle A&DO Labra näyttelyssä.

Millainen suunnittelu tekee arjen elämästä hyvää ja toimivaa?

Lapset tutkivat A&DO-Labra näyttelyä.

Minkälaiset vaatteet sinulla on päälläsi?

Lapsi tunnustelee tuulitakkia.

Entä miten liikut kaupungissa, missä kuljet?

Oppilaan tutustuvat A&DO Labra -näyttelyn esineisiin.

Tutki. Ihmettele. Kokeile. Leiki!

 

Tekstiotteet: A&DO Labra -näyttely

Kuvat: Risto Musta

A&DO Labra -näyttely vieraili Lahdessa Matssonin aukiolla, Malskin uuden kulttuurikeskuksen kupeessa, 30.8.–30.9.2021. Näyttely ali avoinna koululaisryhmille ja muulle yleisölle. Paikalla oli aina kaksi opasta kertomassa näyttelyn sisällöstä sekä keskustelemassa sen teemoista. Näyttely kiertää samalla konseptilla vielä viidellä paikkakunnalla ympäri Suomen. Seuraavaksi vuorossa on Tampere, jossa näyttely on avoinna Finlaysonin alueella 25.4.–22.5.2022.